Kesäillan loisteessa

     Kesäillan hämärtyessä, taivaanranta maalautui hämyiseen purppuraan. Utuisten poutapilvien takaa erotti vielä oranssina hohtavat auringon viimesäteet, jotka kurottelivat kasvoilleni ja maalasivat pronssista hohtoa poskelleni. Istuin omiin ajatuksiini uppoutuneena auton takapenkillä, ja kuuntelin kuin transsissa musiikkia soittimestani. Olimme menossa uimaan parin kilometrin päässä sijaitsevalle rannalle.                                                                                                                                                                                                                                      

    Äiti lauloi radiossa soivaa kesäisen kevyttä pop kappaletta ja pikkusisko istui vieressäni nyppimässä päivänkakkaran terälehtiä avonaisesta auton ikkunasta ulos. 

Meillä olisi aikaa vaikka millä mitalla, olihan kesä.                                                           

    
    Yht`äkkiä pikkusisko muistaa viimekesänä tapahtuneen mökkireissun, kun ajeltiin samanlaisena iltana mummomme mökille merenrannan tuntumaan. Siellä pikkusisko sai juoksennella paljain jaloin päivät pitkät niin, että vaaleat kutrit vain leijuivat kevyessä kesätuulessa. Hän kävi uimassa monta kertaa helmien lailla kimaltavassa rantavedessä, ja keräsi simpukan kuoria menninkäisille kodiksi. Onneksi en itsekkään ollut siihen vielä liian vanha, minä tuumailin. 

    

    Äiti katsoi tyytyväisenä ikkunasta loimottavia auringon viimesäteitä, jotka saivat hänen hiuksensa hohtamaan kuparisen sävyisinä. Taivas näytti hänestä erittäin kauniilta, vielä puuttui sateenkaari, joka värittäisi taivaanrannan maalikankaan taideteokseksi.  Oli kulunut jo 15 minuuttia. Kohta olisimme jo perillä.

    

    Vieläkään ei ollut pimeää, olihan kesäilta. Saavuimme viimein rannalle ja juoksimme mitä pikimmiten uimaan. Vesi kimmelsi jälleen tuhannen helmen lailla, ja lasten nauru kantautui vetten yli saaristoon asti.

Vares

-->

Reijo Mäki – Vares, Kuoleman kapellimestari

       Reijo Mäki on turkulainen kirjailija, jonka tunnetuimmaksi kirjasarjaksi on noussut suomalaisten suosima Vares. Kirjasarja kertoo turkulaisesta yksityisetsivä Jussi Vareksesta, joka jäljittää erilaisia pahantekijöitä rikosten ja murhien takana, yleensä hänen omassa kotikaupungissaan Turussa. Vares kirjasarjan kuudes osa on nimeltään Kuoleman kapellimestari, joka sijoittuu tapahtumiltaan myöskin Turkuun; lähinnä sen hämyisiin baareihin rikollisjengeineen. Jussi Vares on kihlattunsa Kristan kanssa tapaamassa vanhaa ystäväänsä Esko Temmestä, jota hän ei ole tavannut moniin vuosiin. Mies onkin ehtinyt muuttua varsin mystiseksi taustojaan myöten. Esko Temmes pyytää Varesta kihlattuineen viikonlopun viettoon Helsinkiin, jolloin painajainen voi alkaa. Rikolliset murtautuvat hotelliin, ja tappavat kylmäverisesti sekä Kristan, että Esko Temmeksen. Vares alkaa tutkia tapahtunutta Esko Temmeksen isän pyynnöstä, koska poliisit eivät pääse ammattirikollisten jäljille. Vareksen tutkimusmatka johtaa Tukholmaan, jossa alkaa tapahtua. Vares törmää onnekseen entiseen tyttöystäväänsä, ja yhdessä he alkavat päästä rikollisten jäljille. Pian he kuitenkin saavat huomata, että heidän oma henkensä on vaakalaudalla.

      Kirja ei esittele periaatteessa paljonkaan uudenlaista näkökulmaa lähestyä dekkarikirjallisuutta, jota ei olisi voinut lukea muista samankaltaisista teoksista; ammattirikolliset alamaailmoineen ja huumerinkeineen pahanteossa ei esittele uutta ja mielenkiintoista tapaa lähestyä rikollisuutta ja siitä seuraavaa kirjan juonta. Toisaalta, dekkareissahan on kyse juuri murhista ja rikollisjengeistä, ja Vareksessa tapahtumat olivat kuvailtu hyvin ja dekkari oli tiivistunnelmainen. Melko yksinkertaisesta juonestaan huolimatta kirja ei kuitenkaan ollut niin tylsä, kuin olisi saattanut luulla. Juoni parani huomattavasti loppua myöten, ja loppuratkaisukin oli omalta osaltaan yllättävä. Lopetus jäi kuitenkin avonaiseksi, josta seuraa johtopäätelmä, että Vares kirjasarja luonnollisesti saa jatkoa. Aiempaan Vares tuotantoon en ole ehtinyt pahemmin tutustua, joten kirjaa on vaikea verrata edeltäjiinsä. Reijo Mäki on kuitenkin taitava kirjoittaja, eikä ole epäilystäkään, etteikö karismaattinen Vares olisi paras päähenkilö dekkarikirjaan, jossa täytyy pistää viileällä luonteella pahantekijät kuriin. Takakannesta luettuna juoni ei heti temmannut mukaansa, mutta lukiessa kirja oli parempi, kuin osasin odottaa. Suurin kunnia siitä lienee itse päähenkilölle.

      Kirjassa sivuhenkilöt jäivät tosiaan sivuun, sillä itse Vares oli kirjan mielenkiintoisin henkilö. Hänen suomalaisen miehen sielunmaisemansa oli kiinnostavinta seurattavaa koko kirjan ajan. Vaikka hänellä itselläänkin on paljon ongelmia elämässään, ne jäivät sivuseikaksi, kun mies istuutui baarin tiskille kerta toisensa jälkeen ratkomaan uusia käänteitä murhamysteerissä.    Teos ei pyrkinyt moralisoimaan tai selittelemään tapahtumia kummemmin, ja toisinaan se oli välillä hämmentävää, sillä juoneen jäi aukkoja, jotka eivät selvinneet myöhemminkään. Eniten kirjassa häiritsi Kristan kuolema, jota Vares ei kummemmin jäänyt murehtimaan, toisaalta kirjassa pompittiin kuitenkin pitkiäkin aikavälejä eteenpäin, ja vanhan kihlatun perään nyyhkyttäminen ei ollutkaan kirjan pääpointti. Juoni eteni hyvin hitaasti ja aika ajoin huvitti lukea, kuinka Vares istui jatkuvasti baarissa tutkimassa murhia, tai hotellihuoneissa samppanja pullo kädessään. Muutama muukin nainen ehti hänen kanssaan pyöriä ja saunakohtauksiakin riitti niin, että alkoi kyllästyttää. Toisaalta, eipähän jäänyt stereotypinen suomalaisen miehen luonne kuvailua vaille, ja Varekselle jopa sopii erittäin onnistuneesti puoliksi herrasmiehen ja puoliksi rentun rooli. Kirjan rikolliset olivat aidosti kuvailtuja ja pelottavia. Juonessa kuvailtiin hyvin myös heidän alamaailmaansa ja murhat olivat kuvailtu jokaista veripisaraa myöten. Itse en ole dekkarien ystävä, mikä selittää nuivan ennakkosuhtautumiseni kirjaan. Dekkariksi kuitenkin kirja oli ihan hyvä, ja kuvailu oli onnistunutta, sillä se sai monta kertaa puistattamaan raakuudellaan.

     Kirja pyrki tuomaan esille rikollisjengien vaarallisuuden ja kuinka suomalaisen miehen jämeryys lopulta voittaa pahan ilman turhia välikohtauksia ja väkivaltaa. Teos ei kuitenkaan pyri kummempaan opetukseen, sillä kirjasarja jatkuu edelleen. Kirja kannattaa lukea, jos pitää Vareksesta ja haluaa saada jännitystä elämään. Alkoholia, hieman lisää alkoholia, naisia ja murhamysteereitä; siitä on Kuoleman kapellimestari tehty, mutta osuvasti ja yllättävän uskottavasti.