Kesäillan loisteessa

     Kesäillan hämärtyessä, taivaanranta maalautui hämyiseen purppuraan. Utuisten poutapilvien takaa erotti vielä oranssina hohtavat auringon viimesäteet, jotka kurottelivat kasvoilleni ja maalasivat pronssista hohtoa poskelleni. Istuin omiin ajatuksiini uppoutuneena auton takapenkillä, ja kuuntelin kuin transsissa musiikkia soittimestani. Olimme menossa uimaan parin kilometrin päässä sijaitsevalle rannalle.                                                                                                                                                                                                                                      

    Äiti lauloi radiossa soivaa kesäisen kevyttä pop kappaletta ja pikkusisko istui vieressäni nyppimässä päivänkakkaran terälehtiä avonaisesta auton ikkunasta ulos. 

Meillä olisi aikaa vaikka millä mitalla, olihan kesä.                                                           

    
    Yht`äkkiä pikkusisko muistaa viimekesänä tapahtuneen mökkireissun, kun ajeltiin samanlaisena iltana mummomme mökille merenrannan tuntumaan. Siellä pikkusisko sai juoksennella paljain jaloin päivät pitkät niin, että vaaleat kutrit vain leijuivat kevyessä kesätuulessa. Hän kävi uimassa monta kertaa helmien lailla kimaltavassa rantavedessä, ja keräsi simpukan kuoria menninkäisille kodiksi. Onneksi en itsekkään ollut siihen vielä liian vanha, minä tuumailin. 

    

    Äiti katsoi tyytyväisenä ikkunasta loimottavia auringon viimesäteitä, jotka saivat hänen hiuksensa hohtamaan kuparisen sävyisinä. Taivas näytti hänestä erittäin kauniilta, vielä puuttui sateenkaari, joka värittäisi taivaanrannan maalikankaan taideteokseksi.  Oli kulunut jo 15 minuuttia. Kohta olisimme jo perillä.

    

    Vieläkään ei ollut pimeää, olihan kesäilta. Saavuimme viimein rannalle ja juoksimme mitä pikimmiten uimaan. Vesi kimmelsi jälleen tuhannen helmen lailla, ja lasten nauru kantautui vetten yli saaristoon asti.